sunnuntai 31. lokakuuta 2010

P*skarteluhaaste # 63 - Ei kortti

Tämän kertaisessa P*skarteluhaasteessa aiheena oli Ei kortti.
Tein sitten "lahjalaatikon" suklaalevylle. Minulla sattui olemaan sellainen (postin)laatikko joka on ilmeisesti tarkoitettukin suklaalevylle joten aukaisin saumat ja piirsin kaavan kartongille. Tähän kuvaan laitoin tuon tekstipohjan ja en halunnut kirjoittaa vielä mitään viestiä jotta voi tarpeen mukaan runoilla =).
Lähikuvaa retrokukista, pitkästä aikaa tuli kaivettua leikkuri esiin. Keskimmäisiin kukkiin laitettu Diamond Dustia.



Laitan nyt kuvan vielä tästä lootasta..vaikkei se ihan kaavojen mukaan tullutkaan tehtyä =). Tohkeissaan kun välillä unohtuu tarkastaa kaavat. Tämän oikeamman lootaversion bongasin Merkkarin blogista ja sieltä löyty linkki sivustolle jossa on "tämän" ohje.




perjantai 29. lokakuuta 2010

Helppoja Joulukortteja

Laitanpa nyt näytille viime viikonlopun kortteja. Näitä oli helppo ja kiva tehdä.

Ruotsin ja Saksankieliset tekstit tulostettu. Kaikkiin kukkiin laitettu Diamond Dustia..ihanaa ainetta =).























































tiistai 26. lokakuuta 2010

P*skarteluhaaste # 62 - Bingo

Tällä kertaa P*skarteluhaasteessa aiheena oli Bingorivi ja valitsin sieltä Vihreä - Kulta - Haaraniitti. Tein viikonloppuna tämän tyylisiä joulukortteja useampia..täytyy jossain vaiheessa laittaa niitä esille tänne.

maanantai 18. lokakuuta 2010

P*skarteluhaaste # 61 -Ruskea-sininen-vihreä

P*skarteluhaasteessa aihena on ruskea-sininen-vihreä. Ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tähän Doodle factoryn hahmoon (ostettu Paperikeijusta) ja tuohon teksti"laatikkoon" joka on ostettu Näpertäjästä. Vihreät napit Paperellasta, taustapaperit Kiikelistä.

lauantai 16. lokakuuta 2010

StempelTräume#52

Stempelträumen haasteeseen piti olla kirjaimia, joten tässä aikaansaannokseni.

Pinkkipaperi ja tekstipaperi samasta skräppiarkista. Taustapaperi on Bo-Bunnyn ja kukat Priman. Nappihaaraniittilaatikkoa en nyt löytänyt joten en muista kenen ovat.


perjantai 15. lokakuuta 2010

Kortit 70 -vuotiaalle

Tässä eilispäivän saldoa. Boordit ympäriinsä tehty Martha Stewartin Deco Shells leikkurilla, kiekurat leimattu Grunge collectionin leimasimella. Kukat Priman, paitsi ruusut..terälehdille laitettu Diamond dustia. Lähikuvaa kukista.

Punertava versio samoilla matskuilla.




Ja lähikuvaa kukista.






maanantai 11. lokakuuta 2010

Magnolia haaste #28

Tällä kertaa Magnoliahaasteessa oli luonnos, joka löytyy täältä.

Eipä tässä mitään ihmeitä, paperi vanha ja kukat Priman.





lauantai 9. lokakuuta 2010

StempelTräume # 51

Osallistun tällä kortilla StämpelTräumen haasteeseen jossa piti olla joko Tilda tai Ruskeaa. Valitsin ruskean värin. Paperit Papermanian ja Marianne Designin. Leimakuva taitaa olla Lili of the valleyn.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Artin Rouvat Biitsillä..

Tämä Art Impressionsin kuvalla varustettu kortti on ollut tekeillä tosi kauan, kunnes vihdoin eilen päätin saattaa työn valmiiksi =). Kortti tehty cabinet korttipohjalle, tuo kuva on melko suuri..joten siinä on jo haastetta kerrakseen. Paperit vanhoja, kuva väritetty Promarkereilla ja chalkseilla. Laseihin ja koruihin lisäilty Clossy Acentsia ja kimalleliimaa.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

P*skarteluhaaste # 60 - Luonnos

Tällä viikolla P*skarteluhaasteessa oli luonnos jonka pohjalta lähdin korttia työstämään =).
Pitkästä aikaa sain tuosta hiirulaisesta kortin tehtyä, paperit vanhaa varastoa, kukat Priman.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Magnolia haaste # 27

Tämänkertaisessa Magnoliahaasteessa piti olla nappeja. Ja kortistani löytyy punaisia nappeja seitsemän kappaletta =). Taustapaperi Magnolian, kukat Purppurataivaasta ja ainakin osa napeista Paperellasta.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

P*skarteluhaaste # 59 -Ompelua

Tämän viikkoisessa P*skarteluhaasteessa piti löytyä ompelua.
Itselläni ompelukone on rikki joten toivottavasti tällainen "tikattu"jälki käy haasteeseen.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Magnolia haaste # 26

Osallistun tällä kortilla Magnolia haasteeseen ja luonnos löytyy linkin takaa.

Kiirettä on pitänyt ja nyt tuntui, että on ihan pakko päästä tekemään yksi kortti =). Tosin, kuva on ihan ensimmäisiä leimakuva värityksiäni koskaan ja sen kyllä huomaa, mutta ajattelin käyttää sen kuitenkin pois..että näillä mennään.